Korkein oikeus on antanut tuoreen ratkaisun (2024:20), jolla on merkittävä vaikutus ns. ylitörkeiden rikosten vangitsemiskynnykseen. Ratkaisullaan korkein oikeus muuttaa vakiintunutta linjaa siitä, millä edellytyksillä ns. ylitörkeästä rikoksesta (vähimmäisrangaistus yli kaksi vuotta vankeutta) epäilty voidaan vangita tutkinnan ajaksi ja toteaa vakiintuneen linjan olevan perustuslain vastainen.
Jatkossa esimerkiksi murhasta epäilty voi odottaa asian käsittelyä vapaalla jalalla, mikäli jatkamis-, pakenemis- tai sotkemisvaaraa ei voida todeta olevan käsillä.
Alustukseksi aiheeseen todettakoon, että tutkintavankeuteen määräämisellä on kaksi edellytystä: epäillyn rikoksen rangaistusasteikko sekä jatkamis-, sotkemis- tai pakenemisvaara. Näitä kolmea ”vaaraa” kutsutaan jatkossa erityisiksi edellytyksiksi.
Aiemman oikeustilan mukaan mikäli epäiltyä epäiltiin rikoksesta, jonka osalta säädetty vähimmäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta (ns. ylitörkeä rikos), ei erityisten edellytysten tarvinnut olla käsillä, vaan riittävää oli, ettei vangitsemisen voitu katsoa olevan kohtuutonta. Kohtuuttomuus olisi voinut seurata esimerkiksi epäillyn heikon terveydentilan tai vastaavien syiden vuoksi.
Ratkaisussa oli kyse epäillystä murhasta, jonka epäiltiin liittyneen järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Korkeinta oikeutta edeltäneissä käsittelyissä käräjäoikeus ja hovioikeus katsoivat kumpikin vuorostaan, että epäillyn rikoksen vakavuus puoltaa pakkokeinon (l. vangitsemisen) puolustettavuutta, eikä vangitsemisen voida katsoa olevan kohtuutonta.
Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan jo vuosikausia sovellettu ja vakiintunut linjaus, jonka mukaan pelkkä epäillystä rikoksesta säädetyn vähimmäisrangaistuksen määrä riittää tutkintavankeuteen määräämiseksi, on ilmeisessä ristiriidassa perustuslain 7 pykälän (oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen) kanssa, kun sitä tulkittiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaa koskevan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaisesti.
Ratkaisu on vakiintuneen käytännön vastaisuudestaan huolimatta odotettu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ottanut kantaa vapaudenriiston kynnykseen jo vuonna 2016 tapauksessa Buzadji v. Moldova todeten, että vapaudenriistolle tulee esittää merkitykselliset ja riittävät perusteet jo vangitsemisasian ensimmäisessä käsittelyssä, josta seuraa se, että vangitsemiseen ei riitä yksistään pelkkä rikosepäily ja epäillyn rikoksen rangaistusasteikko.
Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa esittelijäneuvoksena toiminut Pasi Pölönen esitti jo mainitun tapauksen jälkeen eduskunnan lakivaliokunnalle, että vangitsemisen edellytyksiä tulisi muuttaa vastaamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen uutta linjausta. Esitys ei johtanut toimenpiteisiin, vaan entisenlainen ratkaisukäytäntö jatkui.
Nähtäväksi jää, miten ratkaisun linjaus vaikuttaa käytäntöön. Joka tapauksessa selvää on, että vangitsemisen kynnys on ratkaisun perusteella ylitörkeissä rikoksissa aiempaa korkeampi, sillä vangitseminen edellyttää jatkossa ylitörkeissäkin rikoksissa selvitystä erityisten edellytysten olemassaolosta.
Suuressa kuvassa ratkaisu korostaa puolustajan roolia rikoksesta epäillyn puolustamisessa. Edes Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen muuttunut linjaus tai siitä seurannut esitys oikeustilan muutostarpeesta ei johtanut toimenpiteisiin, vaan vasta korkeimpaan oikeuteen saakka viety, yksittäisestä vangitsemispäätöksestä tehty valitusprosessi sai muutoksen aikaan. Ratkaisu myös osoittaa, että hyvin pitkälti vakiintunutkin käytäntö voi olla perustuslain vastainen, joka taas korostaa muutoksenhaun merkitystä.
Huojentavaa on, että korkeimman oikeuden käsiteltävänä ollut kysymys läpäisi hovioikeuden jatkokäsittelyluvan ja korkeimman oikeuden valitusluvan seulat.
Yhteenvetona ratkaisusta voidaan todeta seuraavan sen, että esimerkiksi murhasta tai taposta epäilty voi jatkossa odottaa asian käsittelyä vapaalla jalalla, mikäli erityisten edellytysten olemassaoloa ei voida todeta. Ansiokas argumentaatio erityisistä edellytyksistä edellyttää juridista asiantuntijuutta, jossa asiantuntevan puolustajan valinta on tärkeässä roolissa.
Toimistoltamme löytyy useita kokeneita avustajia rikosasioihin. Vakavasta rikoksesta epäillyllä on usein oikeus puolustajaan, jonka palkkio maksetaan viime kädessä valtion varoista. Taitavan puolustajan hankkiminen ei siten ole monestikaan kustannuskysymys.
