Kun saatava vanhenee, sitä ei enää voi tehokkaasti periä. Tämä oikeusriitojen vakio-ongelma ajankohtaistuu erityisesti urakoissa, joissa piilevä virhe paljastuu vasta vuosien kuluttua. Vanhenemisajat ovat sinällään selkeitä ja lakiin kirjoitettuja kolmea, viittä ja kymmentä vuotta. Tulkintaongelma piilee ennemmin siinnä, milloin nämä vuodet alkavat kulua.
Suomessa osataan reklamoida, ja ymmärretään, että sen laiminlyönti tekee myöhemmät vaateet tehottomiksi. Reklamaatiosta säädetään useissa laessa, joita kaikkia yhdistää se, että reklamaatio on tehtävä viimeistään, kun virhe ”olisi pitänyt havaita”. Tämä olisi pitänyt kuulostaa subjektiiviselta jossittelulta, mitä se osaksi myös on. Ajankohtaan, milloin havaitseminen olisi pitänyt tapahtua, vaikuttaa urakan laajuus, tilaajan ammattitaito, olosuhteet ja liuta muita sellaisia tekijöitä, jotka vähentävät mutta eivät poista harkinnan ennakoimattomuutta.
Kun lakia velan vanhentumisesta säädettiin vuonna 2003, saatavan vanhentumiseen johtavan ajan haluttiin alkavan reklamaation kanssa samanaikaisesti. Tämä käy järkeen. Onhan virhettä koskevat ensihavainnot myös ensimmäinen kerta, kun siihen perustuva vaatimus voidaan esittää.
Suurehkossa urakkariidassa tyypillisesti reklamoidaan ajoissa, usein jo muutaman viikon kuluttua ensimmäisistä epäilyistä. Tämän jälkeen ajaudutaan tavan takaa muutamaksi vuodeksi neuvottelemaan ja paikkaamaan virheitä. Koska reklamaatio on tehty, moni olettaa, että samalla on varmistettu myöhempi saatavan perintä. Tämä on kohtalokas virhearvio.
Vaikka reklamaatio ja saatavan vanheneminen alkavatkin samanaikaisesti, niiden vaikutukset ovat päinvastaisia. Reklamaatiolla varmistetaan myöhempi oikeus vaatia maksusuoritusta. Sen sijaan saatava alkaa vanhentua, vaikka mitään ei tehtäisikään. Saatavasta ilmoittaminen ei oikeuta myöhempään vaatimukseen, vaan katkaisee saatavan vanhentumisen, aloittaen uuden kolmen vuoden vanhentumisajan. Sillä ostetaan lisäaikaa.
Kuvitellaan vuonna 2015 valmistuva muutaman miljoonan euron arvoinen rakennusurakka. Tilaaja havaitsee virheen vuonna 2018 ja oikopäätä reklamoi urakoitsijaa. Hän tekee reklamaation neutraalina, ilman vaatimusta, tarkoituksenaan välttää pahaa verta. Ensimmäinen vuosi kuluu neuvotteluissa, virheitäkin korjataan, mutta tulos ei tyydytä tilaaja. Tämän vuoksi tilaaja tunnustelee jo toimeksiantoa ulkopuolisen juristin kanssa, joka myöhemmin, vuonna 2020, lähettää urakoitsijalle vaatimuskirjelmän.
Urakoitsijan mielestä virhe ”olisi pitänyt havaita” jo vuotta aikaisemmin, vuonna 2017, ja että saatava on siksi vanhentunut. Olisi pitänyt – kriteerin joustavuus mahdollistaa eriäviä, perusteltuja mielipiteitä, mutta sisältää myös riskin. Jos tuomioistuin myöhemmin vakuuttuu urakoitsijan kannasta, saatavan oikeudellinen perintä epäonnistuu. Varhainen reklamaatio aiheutti tilaajassa harhakäsityksen ja sittemmin luottotappion. Ongelma olisi korjaantunut alustavalla mutta selkeällä vaatimuksella.
