Sopimusten tekemistä edeltää usein neuvotteluvaihe, jolloin osapuolet selvittävät edellytyksiä molemminpuolisesti tyydyttävän sopimuksen solmimiselle. Neuvottelemalla pyritään määrittämään sopimuksen sisältö sekä usein hankkimaan lisätietoa sekä sopimuksen kohteesta että potentiaalisesta sopimuskumppanista. Hyvinkin ehdoin laadittu sopimus voi osoittautua myöhemmin epäedulliseksi, jos taustaselvitystä ei ole tehty riittävällä tarkkuudella.

Osapuolilla on neuvotteluvapaus, jolloin sopimuksesta neuvotteleminen ei sellaisenaan perusta kummallekaan neuvottelukumppanille velvollisuutta sopimuksen päättämiseen taikka synnytä korvausvastuuta toiselle mahdollisesti aiheutuneista neuvottelukustannuksista. Tähänkin pääsääntöön on kuitenkin poikkeuksia, joita jäljempänä lyhyesti käsitellään.

Sopimus syntyy lähtökohtaisesti osapuolten välille vasta silloin, kun annettuun tarjoukseen saadaan hyväksyvä vastaus. Ellei yhteisymmärrykseen päästä, päättyvät sopimusneuvottelut tuloksettomina. Tästä sopimusoikeudellisesta periaatteesta seuraa, että neuvottelukumppani voi kieltäytyä sopimuksen päättämisestä ilman seurauksia – ellei muuta ole sovittu.

 

Neuvottelukulujen korvaaminen

Eräissä tapauksissa neuvotteluista aiheutuneiden kulujen korvaaminen voi kuitenkin tulla kyseeseen. Kyse on tilanteista, joissa neuvotteluosapuoli on syyllistynyt niin sanottuun sopimuksentekotuottamukseen, joka saa aikaan vahingonkorvausvastuun toista osapuolta kohtaan. Tällainen tilanne on käsillä, jos toinen osapuoli on neuvottelujen kuluessa menetellyt hyvän tavan vastaisesti taikka syyllistynyt muutoin sopimattomaan neuvottelukäyttäytymiseen.

Vahingonkorvausvelvollisuus voi siis syntyä esimerkiksi tapauksessa, jossa neuvotteluita on jatkettu pitkään ilman todellista sopimuksentekotarkoitusta. Tässä yhteydessä on syytä korostaa, ettei pitkään jatkuneiden neuvotteluiden keskeyttäminen vielä sellaisenaan aiheuta korvausvastuuta. Lisäedellytyksenä on, että neuvottelukumppanin voidaan katsoa tarkoituksellisesti pitkittäneen neuvotteluita esimerkiksi antamalla liian optimistisen kuvan sopimukseen pääsemisen todennäköisyydestä. Korvausvastuu neuvottelukuluista saattaa aiheutua, jos toisella osapuolella ei ole ollut todellista tarkoitusta päättää sopimusta, vaan vastapuolen tarkoituksena on ollut saada tietoja toisen osapuolen hinnoittelusta taikka saada kustannusarvio omasta hankkeestaan. Oikeuskäytännössä vahingonkorvausvelvollisuuden onkin katsottu syntyneen, jos neuvotteluiden jatkuessa toiselle osapuolelle on syntynyt perusteltuja odotuksia sopimuksen päättämisestä.

Vastaavasti korvausvastuu voi tulla kyseeseen, jos neuvottelujen aikana on menetelty yleisesti hyväksyttävänä pidetyn neuvottelumenettelyn vastaisesti esimerkiksi antamalla harhaanjohtavia tietoja, laiminlyömällä tiedonantovelvollisuus taikka painostamalla toista osapuolta.

 

Neuvotteluvaiheen sopimukset

Ennen varsinaisen sopimuksen tekemistä osapuolet voivat laatia erilaisia neuvotteluvaihetta koskevia sopimuksia. Neuvotteluvaiheen sopimusten laatiminen voi olla aiheellista esimerkiksi silloin, kun osapuolille aiheutuu jo valmisteluvaiheessa merkittäviä kustannuksia ja siihen liittyvää riskiä halutaan pienentää.

Nimenomainen sopiminen neuvottelukustannusten jakautumisesta, sitovan pääsopimuksen muotovaatimuksista sekä liike- ja yrityssalaisuuksien suojaamisesta on hyvä keino hallita vastuu- ja kustannusriskejä neuvoteltaessa taloudelliselta arvoltaan merkittävistä sopimuksesta. Neuvotteluissa esitetyt mielipiteet ja karkeat sopimusehtojen hahmotelmat voidaan kirjata neuvottelupöytäkirjaan tai aiesopimukseen, vaikka hankkeeseen ei vielä haluta sitoutua. Osapuolet voivat sopia myös eksluviteetista eli neuvottelurauhasta niin, että neuvottelujen jatkuessa samasta sopimuksesta ei saa neuvotella muiden ehdokkaiden kanssa.

 

Aiesopimus; Letter of Intent tai Memorandun of Understanding

Aiesopimuksella tarkoitetaan sopimusneuvottelujen aikana laadittavaa asiakirjaa, johon kirjataan osapuolten neuvotteluissa toistaiseksi saavuttama yksimielisyys ja se, miten tullaan etenemään avoinna olevien kysymysten osalta. Muoto- tai sisältövaatimuksia lainsäädäntö ei aiesopimukselle aseta.

Aiesopimus voi olla tarpeen silloin, kun varsinaisen pääsopimuksen yksityiskohdista on vielä siinä määrin epäselvyyttä, ettei sitovaa tarjousta tai vastausta voida antaa. Esimerkiksi yritysjärjestelyjen yhteydessä on tavanomaista käyttää aiesopimuksia.

Vaikkei aiesopimus ole lopullinen sopimus, eikä se lähtökohtaisesti velvoita osapuolia pääsopimuksen tekemiseen, voidaan aiesopimuksessakin sitovasti sopia asioista, kuten neuvottelurauhasta. Tavallisesti aiesopimuksessa sovitaan epäselvyyksien välttämiseksi siitä, että kumpikin neuvotteluosapuoli kantaa omat neuvotteluihin liittyvät kuluriskinsä ja kumpikaan osapuoli ei vielä ole sitoutunut lopulliseen sopimukseen. Aiesopimuksen solmimisella saattaa olla vaikutusta myös arvioitaessa mahdollista neuvotteluista aiheutunutta korvausvelvollisuutta.

 

Esisopimus; Precontract tai Preliminary Contract

Esisopimus sitoo osapuolia merkittävästi enemmän kuin aiesopimus, vaikka molempia voidaankin osin käyttää samoissa tilanteissa ja samoihin tarkoituksiin. Esisopimus on sitovuudeltaan verrattavissa normaaliin sopimukseen ja se voidaan määritellä sopimukseksi, jossa sovitaan varsinaisen pääsopimuksen päättämisestä tulevaisuudessa. Esisopimuksia käytetään silloin, kun osapuolet eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen sopimuksen kaikista yksityiskohdista, mutta ovat valmiita sitoutumaan sopimukseen. Tavanomaisia käyttötilanteita esisopimukselle ovat esimerkiksi rakennusurakat ja yrityskaupat.

Esisopimus voidaan laatia myös ehdollisena. On mahdollista sopia, että velvollisuus pääsopimuksen tekemiseen lakkaa, jos esimerkiksi kilpailuviranomainen estää sopimuksen täyttämisen tai sopimuksen edellyttämää rahoitusta ei saada järjestettyä. Ellei näin ole sovittu, tulee esisopimuksen rikkominen arvioitavaksi sopimusrikkomuksena, josta seuraa vahingonkorvausvelvollisuus.

Osapuolet sitoutuvat esisopimuksella tekemään pääsopimuksen myöhempänä ajankohtana esisopimuksessa sovittujen asioiden ja ehtojen pohjalta. Esisopimuksella on samat laissa määrätyt muotovaatimukset kuin varsinaisella pääsopimuksella, mikä on huomioitava määrämuotoisissa sopimuksissa kuten kiinteistökaupassa.

 

Aie- ja esisopimuksen sitovuudesta

Yhteenvetona todettakoon, että neuvotteluvaiheen sopimusten sitovuus vaihtelee. Sopimuksen oikeusvaikutukset riippuvat ensi sijassa siitä, mitä niissä on sovittu. Asiakirjan sisältö on kuitenkin ensisijainen suhteessa sopimuksen otsikointiin. Näin ollen aiesopimukseksi nimetty asiakirja saatetaan myöhemmin katsoa esisopimukseksi, jos sen sisältö viittaa siihen, että pääsopimuksen tekemiseen on jo sitouduttu.

Sopimustyyppeinä aiesopimus ja esisopimus ovat käytännössä vakiintuneita ja antavat viitteitä sitovuuden asteesta, mutta asiakirjan sisältö ratkaisee viime kädessä sopimusinstrumentin sitovuuden. Oikeudellisten epäselvyyksien välttämiseksi olisi asiakirjassa hyvä nimenomaisesti yksilöidä sen sitomattomuus tai tarkoitettu sitovuusaste. Tämän lisäksi on suositeltavaa sopia neuvotteluvaiheen sopimuksen voimassaolosta ja siitä irtaantumisesta.