Varhainen 60-luvun internet oli teknologia pienelle, intiimille tiedeyhteisölle, joka nautti korkeaa sisäistä luottamusta. Yhteinen tavoite oli saada verkko toimimaan. Koska teknologia säilyi pitkään nykyiseen verrattuna yksinkertaisena, käyttäjien keskinäinen luottamus oli vahva. Se rakoili vasta 90-luvun alun kasvuvuosina. Pienet piirit, tekniikan silloiset rajoitteet ja lupaus jatkuvasta muutoksesta hitsasivat käyttäjät yhteen, omaksi alakulttuurikseen. Tämä kulttuuri kantoi niin kollektiivisesti kuin yksilöllisesti joltista vastuuta uuden läpimurron suunnasta. Ja samalla välittäjien – erityisesti sovellusten ja verkkosivujen ylläpitäjien – rooli muodostui passiiviseksi.
Ennen pitkään uusi verkko muuttui itsestäänselvyydeksi, eikä keskivertokäyttäjiä enää yhdistänyt kiinnostus sen rakenteita kohtaan. Kommunikointi verkossa tapahtuu yhä edelleen erilaisten ylläpitäjien kautta, mutta niiden henkinen kuilu käyttäjään on syventynyt. Teknologia otetaan annettuna, ja ylläpitäjät sitä moderoivina taustapiruina. Nykykäyttäjiä ei yhdistä kiinnostus mihinkään yhteen asiaan, vaan he koostuvat monimuotoisesta, ylläpitäjien kaitsettavasta laumasta.
Ylläpitäjällä vastuu kommenttien sisällöstä
Ylläpitäjä on tätä nykyä aktiivinen, reaaliaikainen moderoija, joka putsaa kommenttirönsyjä ja sulkee käyttäjätilejä. Missä määrin ylläpitäjän aktiivisuus, esimerkiksi kommenttien etukäteistarkastamisessa, muuttuu itseilmaisuksi, josta ylläpitäjä kantaa vastuun, on aikamme oikeudellinen dilemma. Kun erityisen aktiivinen ylläpitäjä jättää verkkosivuilleen rikollisen kommentin, voidaan ajatella, että tämä on tehty joko tarkoituksella tai omaa tehtäväkenttää laiminlyöden. Toinen kysymys on, missä määrin passiiviseksi jäänyt ylläpitäjä on lain nojalla, rikosvastuun välttämiseksi, puututtava verkkosivuillaan vapaasti kirjoitettuun tekstiin. Onko ylläpitäjän lain pakottamana ryhdyttävä aktiivisesti moderoimaan?
Lukijakommentit ja sananvapaus
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin rypi näissä kysymyksissä tapauksessaan Delfi AS v. Viro. Kyse oli nykyviestinnän osalta perustavanlaatuisesta ja suurvaikutteisesta oikeudenkäynnistä, joka herätti erityisesti media- ja ihmisoikeuskentän huolen sananvapauden kaventumisesta. Asian yhteydessä kirje lähetettiin ihmisoikeustuomioistuimen presidentille, jossa noin 70 media- ja ihmisoikeusorganisaation allekirjoituksella alleviivattiin sananvapauden merkitystä. Huoli tulevasta oli kova.
Kirjeen allekirjoittajat koostuivat arvovaltaisesta joukosta, johon kuului muun muassa PEN International, Google ja Harvardin internet-tutkimuksen keskus.
Delfi AS on suuri virolainen internetportaali. Se puksuttaa päivittäin satoja artikkeleja ja tuhansia lukijakommentteja viroksi ja venäjäksi kautta Baltian. Yhtiö valitti ihmisoikeustuomioistuimeen saamastaan langettavasta vahingonkorvaustuomiosta, joka koski sen verkkosivujen artikkelien alle sijoitettuja lukijakommentteja. Yhtiön mukaan sen sananvapautta oli loukattu, kun se oli joutunut vastaamaan sellaisista lukijakommenteista, jotka se myöhemmin poisti.
Julkaisijan vastuu kommenteista
Lukijoiden kommentit julkaistiin verkkosivustolla www.delfi.ee ilman ennakkotarkistusta, halutessaan nimimerkillä, eikä kommentointi edellyttänyt rekisteröitymistä. Laittomuus estettiin jälkijättöisesti. Yhtiön käytäntö oli poistaa jo julkaistuja rikollisia ja asiattomia kommentteja pääosin niin sanotulla notice and take down -menetelmällä. Tällöin kommentti poistettiin vasta sen jälkeen, kun toinen lukija oli liputtanut sen asiattomaksi.
Vuosituhannen alussa Saarenmaan laivayhtiö (SLK) muutti reittejään, ja samalla tuli tuhonneeksi mantereelta saaristoon johtaneen jäätien. Delfin tätä koskeva uutinen sai kommenttikentän rönsyilemään 10 000 kirjoitusta, joissa välistä loukattiin, välistä uhattiin SLK:n pääomistajaa. Kuohahdusta ei aiheuttanut artikkelin kirjoitusasu, tyyli tai sananvalinnat, vaan aihe itsessään. Yhtiön päätös konkreettisella tavalla hankaloitti monen arkiliikkumista, mikä nosti tunteet pinnalle. Lukijakommenteille oli siis tilausta. Näistä kommenteista suivaantunut yhtiön pääomistaja vaati kanteella noin 32 000 euron vahingonkorvausta sekä ikävät kommentit poistettaviksi.
Asia käsiteltiin kahdesti alioikeudessa. Ensiksi kanne hylättiin sillä perusteella, että keskustelupalstan ollessa erillään verkkosivuston toimituksellisesta sisällöstä Delfin ei katsottu julkaisseen sen sisältöä. Pääomistajan valituksesta asia palautettiin kuitenkin takaisin alioikeuteen. Toisella kertaa alioikeus katsoi Delfin kommenttien julkaisijaksi, ja tuomitsi tämän 320 euron korvausvastuuseen1.
Viron korkein oikeus pysytti tuomion kiinnittäen lisäyksenä huomiota siihen, että keskustelupalstan ylläpitäminen on ollut kaupallisesti perusteltua ja että sitä on ollut mahdollista myös moderoida. Delfi oli ollut velvollinen ennaltaehkäisevään moderointiin – estämään kommenttien julkaisun – tai ainakin viipymättä poistamaan lainvastaiset kommentit. Delfi kantoi siten julkaisijavastuun muiden kommenteista.
Toteutuuko sananvapaus verkossa?
Sananvapauden kannalta verkko on samaan aikaan samankaltainen ja erilainen kuin muut kohtaamispaikat, kuten torit, kahvilat ja lehtien mielipidesivut. Toisaalta sananvapauden periaatteet ovat välineneutraaleja, ja siksi sovellettavissa sellaisinaan, samansuuntaisesti eri yhteyksiin. Tässä mielessä verkko on samanlainen. Toisaalta sen nimimerkit, globaali kattavuus, viestien ikuisuus ja reaaliaikaisuus ovat haastaneet sananvapauden periaatteita, ainakin tuomioistuimissa. Näin verkko on erilainen.
Yleistyneet Shadowban – eli salainen esto – ja sanojen automaattisuodatus ovat esimerkkejä verkkosivujen ja somealustojen ylläpitäjien toiminnan maastoutumisesta tekniikan rakenteisiin. Kun ylläpitäjä on ennalta ohjelmoinut automaattisen hallintajärjestelmän, häntä ei tarvitse vaivata tilannekohtaisella harkinnalla. Kaiken hoitaa kone – salamyhkäisen vaivattomasti. Tämän johdosta, kun yksittäinen lukijakommentti ilmaantuu verkkosivuille, ylläpitäjä ei tyypillisesti ole sitä tuottanut, erikseen hyväksynyt tai välttämättä edes tietoinen sen olemassaolosta.
Ihmisoikeustuomioistuimen eriävät näkemykset vastuusta
Voiko vastuu kommentista kuitenkin langeta ylläpitäjälle?
Klassikkotapauksessaan Jersild vs. Tanska (23.9.1994) ihmisoikeustuomioistuin vahvisti, että vastuu toisen sanomisista syntyy vain poikkeustapauksissa. Siten vastaus kysymykseen on ”varauksellinen ei”. Tapauksessa toimittajan haastattelema aktivistiliikkeen edustaja esitti rasistisia näkemyksiään muun muassa maahanmuuttajista. Tuomioistuin painotti paitsi lehdistön asemaa vapaan yhteiskuntamallin mahdollistajana, myös yksilön oikeutta saada tietoa ilmiöistä, mukaan lukien rasistisista liikkeistä. Ylläpitäjän tulisi siten itse osallistua viestin – tässä tapauksessa rasistisen vuodatuksen – tuottamiseen, jotta hän voisi kantaa siitä vastuun2. Tuomioistuin vakiinnutti ja kehitti3 tätä sananvapausmyönteistä kantaansa aina ratkaisuun Delfi vs. Viro.
Delfin ratkaisu merkitsi täyskäännöstä. Ihmisoikeustuomioistuin langetti vastuun kommenteista verkkosivuston ylläpitäjälle, koska se hyötyi kaupallisesti kommenttien tarjoamasta julkisuudesta, moderointi olisi ollut mahdollista ja koska julkaisija on vastuussa viestin kirjoittajan kanssa julkaistusta sisällöstä. Viitaten Delfin vaikutusmahdollisuuksiin tuomioistuin ei hyväksynyt passiivisuutta.
Toteamalla kommenttikentästä, että julkaisija on vastuussa siinä missä viestin kirjoittaja, tuomioistuin rinnasti kommenttikentän satunnaisen kirjoittajan lehden omaan ammattitoimittajaan. Lehdestä tuli ”kommenttikentän päätoimittaja”. Ihmisoikeustuomioistuin on aikaisemmin painottanut lehdistön tärkeyttä demokraattisen yhteiskuntamallin vahtikoirana – ja viidentenä valtiomahtina – jolla on merkkiasemansa kuormana läjä vastuita ja velvollisuuksia. Asema on erityisluontoinen, kunnioitusta herättävä mutta myös vastuullinen. Kuitenkin kun tuomioistuin ei erottanut ammattitoimittajan artikkelia kommenttipalstasta, kuulostaa sen lehdistön erityisasemaa puoltavat kannanotot nyt korulauseilta.
Ylläpitäjän vastuu kommenteista kasvamassa?
Vuonna 1929 perustettiin Julkisen sanan neuvoston (JSN) edeltäjä Suomen Sanomalehdistön Kunniaoikeusto. Sen tehtävä oli puuttua ”epärehellisiin tai muuten sanomalehdistön tai sanomalehdimiehen arvoa alentaviin tapauksiin”. JSN:n tehtävä on paitsi ”tulkita hyvää journalistista tapaa”, myös puolustaa ”sanan- ja julkaisemisen vapautta”. Päätöksiä se antaa vuositasolla 100–150. Tämä itsesääntely on nähty tarpeellisena varjopuolena ja hintana sille vallalle, mitä lehdistö harjoittaa yhteiskunnassa. Näin lehdistön ajatellaan välttävän asemansa väärinkäytön.
Kuluneena vuosisatana on rummutettu lehdistön erityisasemaa. On puhuttu laatujournalismista, lehdistön itsesääntelystä ja kannettu huolta median vapaudesta. Myös ihmisoikeustuomioistuin on muissa tapauksissa alleviivannut ”vallan vahtikoiran” roolia demokratian takalukkona. Tässä suhteessa Delfin tapaus asettuu outoon valoon. Siinä ammattitoimittaja kellahti kommenttikentän rivistöön.
Eurooppalaisen viestintäoikeudellisen lähtökohdan mukaan ylläpitäjä vastaa ainoastaan sellaisista kommenteista, joita se on itse tuottanut. Delfin tapaus ja somealustojen tiukentunut moderointikäytäntö enteilevät tähän muutosta. Siten on odotettavissa, että somealustat, internetportaalit ja sanomalehdet asetetaan aikaisempaa ankarampaan valvontavastuuseen käyttäjien puheista, mikä vääjäämättömästi hiljentää yhteiskuntakeskustelua.
Delfin ratkaisu tarkoittaa, että lain näkökulmasta ylläpitäjä saa itse päättää kuinka kommenttikenttää moderoi, kunhan tietää kantavansa siitä saman vastuun kuin itse tuottamistaan artikkeleista. Ilmoittamiskäytäntö ja jälkijättöinen moderointi eivät riitä, vaan loukkaavien kommenttien, samoin kuin artikkelien, julkaisu tulisi estää.
Delfin valituksen mukaan se oli suhtautunut huolellisesti laittoman aineiston leviämisen ehkäisemiseen ja toimineensa muutoinkin vilpittömästi. Euroopan unionin tuomioistuimen käytännössä näillä perusteilla vastuuvapaus olisi liiennyt4, mutta ihmisoikeustuomioistuin päätti poiketa linjasta. Eroamalla sekä omasta että Euroopan unionin tuomioistuimen käytännöstä ihmisoikeustuomioistuin murensi ratkaisujensa ohjausvaikutusta. Sananvapauden ulkorajoja se taas hämmensi tekemällä kahden arvovaltaisen tuomioistuimen ratkaisukäytännön samankaltaisessa oikeuskysymyksessä yhteensovittamattomia.
Vaikutuksiltaan ennakoimaton lainsäädäntö hiljentää sananvapauden
Alioikeus, Viron korkein oikeus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kaikki päätyivät yhtenevään lopputulokseen: vastuu kommenteista on verkkosivuston ylläpitäjällä. Perustelut eivät kuitenkaan seuranneet samaa yhdenmukaisuutta. ”Epämääräisesti muotoiltu, monimerkityksinen ja sen vuoksi vaikutuksiltaan ennakoimaton lainsäädäntö hiljentää sananvapauden”5, esittivät ihmisoikeustuomioistuimen eriävän mielipiteen tuomarit. Kun lainvastaisen teon tunnusmerkit sumentuvat heikkotasoisen juridiikan vuoksi, on viisasta pysytellä kaukana laintulkinnan rajatapauksista – muutoin polttaa näppinsä! Tästä seuraa yhä varovaisempaa, itsesensuuriin taipuvaista keskustelua.
Ihmisoikeustuomioistuin käsitteli tapauksessaan kahtakymmentä lukijakommenttia. Osa oli sävyisiä, osa roisia ja yksi selvästi rikollinen. Tuomion perusteluissa näitä ei kuitenkaan eroteltu, mikä vahvistaa eriävän mielipiteen kirjoittaneiden tuomareiden epäselvyysargumenttia. Kun kaikki kommentit tasa-arvoisina johtavat langettavaan tuomioon, on luonnollista päätellä, että korvausvastuu olisi syntynyt myös sävyisemmistä lukijakommenteista. Tällöin kannustin lukijakommenttien ankaraan seulaan on suuri.
Delfi puolustautui myös viittaamalla hyödyntämäänsä notice and take down-menetelmään ja sanojen automaattisuodatukseen. Yhtiön mukaan, vaikka se ei moderoinnillaan estänyt kommenttien julkaisua, moderointia kuitenkin harjoitettiin. Ihmisoikeustuomioistuin veti vastakkaisen päätelmän: moderoinnillaan yhtiö ”myönsi” julkaisijavastuun kommenteista. Delfi ei olisi moderoinut lainkaan, jos se ei olisi katsonut jollakin tasolla edustavansa kommentteja, päätteli tuomioistuin. Myös Viron korkeimman oikeuden tuomion lopputulos painottui aktiivisen ylläpitäjän vastuuseen.
Kun ylläpitäjä hyötyy taloudellisesti kommenttikentän muodostamasta näkyvyydestä, sen tulee myös vastata lukijakommenttien sisällöstä. Myös näin ihmisoikeustuomioistuin perusteli aktiivisen ylläpitäjän vastuun. Delfin valitus kaatui siten kaupallisuuteen ja hienovaraiseen moderointiin. Tästä seuraa kysymys, voidaanko sama vastuu käyttäjien kirjoituksista asettaa myös somealustoille, kuten YouTubelle tai Twitterille. Somealustojen toiminta on paitsi kaupallista, myös kasvavassa määrin moderoitua.
Delfin tapauksessa media- ja ihmisoikeusorganisaatioiden pelot toteutuivat. Ylläpitäjän ankara vastuu kommenttikentän sisällöstä on omiaan hiljentämään verkkokeskustelua, ja kaventamaan sananvapautta. Jos sananvapaudella pyritään edistämään keskustelua päivänpolttavista aiheista, ratkaisu oli askel väärään suuntaan.
Se poistaa yhdeltä verkon nurkkaukselta sen aikaisemmin nauttiman suorapuheisuuden, saattaen sen kiinteämmin päätoimittajan katseen alle. Tämä yhdenmukaistaa lukijakommentit lehden toimitukselliseen linjaan.
