Toimisto

Täällä sinua varten

Ville Mielonen

Ville Mielonen on ollut tämän toimiston palveluksessa vuodesta 2009. Helsingin yliopistosta hän on valmistunut vuonna 2011 oikeustieteen maisteriksi. Lakimiehenä hän palvelee sekä Suomessa että kansainvälisesti toimivia yrityksiä. Hänen asiakkaidensa liiketoiminta-aloissa on laaja kirjo, sisältäen muun muassa paperiteollisuuden, logistiikan ja teknologia-alan yrityksiä. Hän avustaa myös aloittavia yrityksiä. Hänen osaamisalueensa ovat sopimusoikeus, yrityskaupat- ja järjestelyt, työoikeus sekä maksukyvyttömyysasiat. Hän edustaa asiakkaitamme myös tuomioistuimissa ja välimiesoikeudessa sekä sovintomenettelyissä.

Toimistomme arvot

Asiakaskeskeisyys ja tehokkuus

Meillä asiakkaan etu kuuluu keskiöön. Reagoimme vaihtuviin olosuhteisiin nopeasti, kustannustehokkaasti ja tuloksellisesti. Me tasoitamme tien, jotta asiakkaamme voi hengähtää ja keskittyä ydinosaamiseensa.

Korkea laatu

Toimistomme tarjoaa korkealaatuista asiantuntijapalvelua, jolla saamme aikaan pysyviä ratkaisuja asiakkaillemme. Korkean laadun varmistamiseksi panostamme jatkuvaan ammattiosaamisen kehittämiseen.

Ammattietiikka

Toimistomme palvelee eettisesti ja arvostaen asiakkaidemme luottamusta. Meillä asiakas tietää aina saavansa oikea-aikaisen ja rehellisen asiantuntijanäkemyksemme ratkaisumalleineen kussakin olosuhteessa.

Perintäkarhut

Almgren & Sankamo Lakiasiaintoimistojen yhteydessä toimivalla Perintäkarhuilla on yli 20 vuoden kokemus perintätoiminnasta. Huomioimme asiakkaan yksilölliset tarpeet, joiden mukaan valitsemme parhaat keinot saatavien perintään ammattitaidolla. Asiakkaitamme ovat sekä yritykset että yksityishenkilöt.

Verkkosivumme käyttää evästeitä saadaksesi parhaan käyttökokemuksen. Jatkaessasi sivuston käyttöä hyväksyt evästeet. Lue lisää