fbpx

Saatavan yllättävä vanhentuminen

Kun saatava vanhenee, sitä ei enää voi tehokkaasti periä. Tämä oikeusriitojen vakio-ongelma ajankohtaistuu erityisesti urakoissa, joissa piilevä virhe paljastuu vasta vuosien kuluttua. Vanhenemisajat ovat sinällään selkeitä ja lakiin kirjoitettuja kolmea, viittä ja kymmentä vuotta. Tulkintaongelma piilee ennemmin siinnä, milloin nämä vuodet alkavat kulua. Suomessa osataan reklamoida, ja ymmärretään, että sen laiminlyönti tekee myöhemmät vaateet tehottomiksi. […]

Sopimuksen pätemättömyydestä

Sopimuksen pätemättömyys johtaa lähtökohtaisesti siihen, ettei osapuolta voida velvoittaa sopimuksen mukaiseen suoritukseen. Pätemättömyydestä siis seuraa suoritusvelvollisuuden syntymättä jääminen ja samalla suoritusta vastaavan korvausvelvollisuuden estyminen, pätemättömyys oikeudellisesti katsoen estää velvoitteiden täytäntöönpanon vaatimisen oikeusteitse. Jos sopimuksen edellyttämät suoritukset on jo kokonaan tai osittain ehditty tehdä, synnyttää sopimuksen pätemättömäksi toteaminen osapuolille palautusvelvollisuuden. Voidaan myös sanoa, että tältä osin […]

Force majeure ja koronavirus

Force majeure

Koronavirus on aiheuttanut ongelmia ympäri maailman. Pandemia on vaikeuttanut sopimuksien täyttämistä niin yritysmaailmassa kuin yksityisten elämässä. Moni miettii, voiko koronavirus vapauttaa heidät sopimusvelvoitteista ja vastuista niin sanotun force majeure, eli ylivoimaisen esteen takia. Ylivoimaisella esteellä tarkoitetaan sopimuksen osapuolista riippumatonta, odottamatonta ja poikkeuksellista tapahtumaa, joka estää sopimuksenmukaisen suoritusvelvollisuuden täyttämisen lopullisesti tai hetkellisesti. Tämän tapahtuman vaikutuksien torjuminen […]

Yhtiön toimintojen ulkoistaminen

Huolellisesti laadittu sopimus auttaa ulkoistajaa ja palvelun tuottajaa Tuotantopalveluiden ulkoistaminen on monestakin näkökulmasta haastava prosessi. Ulkoistuksiin liittyvien sopimusten laadinnassa on otettava huomioon vaikutukset yrityksen sisäisiin ja ulkoisiin toimintoihin. Myös yritystoiminnan laajuus ja ulkoiset olosuhteet vaikuttavat sopimussisältöön. Yrityksen monikansallinen toiminta ja nykyinen akuutti maailmantilanne korostavat entisestään asiantuntevan juristin arvoa ulkoistusriskien hallinnassa. Ulkoistamisen motiivina on usein kustannushyödyt […]

Sopimusrikkomuksista

Sopimuksen perusteella sopimusosapuolille syntyy velvollisuus suorittaa se, mihin sopimuksessa on sitouduttu. Yleisesti voidaan sanoa, että sopimus sitoo osapuolia ja se on tarkoitettu pysymään voimassa sovitun ajan, sovitulla tavalla. Myyjän puolella tämä yleisesti tarkoittaa oikean tuotteen tai palvelun toimittamista oikeaan aikaan, ostajan velvollisuutena taas on kauppahinnan maksaminen sekä myötävaikuttaminen myyjän velvoitteiden täyttämiseen. Jos osapuolen suoritus ei […]

Lojaliteetti sopimuksissa

Koska sopimukset sisältävät aina riskejä, tehokas suojautuminen edellyttää yritykseltä paitsi pitkäjänteistä strategiaa myös soveltuvan sääntelyn ymmärtämistä. Alakohtainen normisto on alan ammattilaiselle usein selvää, ja ulkopuoliselle viidakkoista, mutta todellinen tulkintaongelman pesäke on oikeusperiaatteissa. Ne sitovat osapuolia ja vaikuttavat sopimusten tulkintaan, vaikka niiden sisältö paljastuisikin osapuolille vasta myöhemmin syntyvää riitaa ratkaistessa. Näistä käsittelen tässä lojaliteettivelvollisuutta. Lojaliteettivelvollisuuden tarkka […]

Vilpittömyys sopimuksissa

Koska sopimuksista johtuu yrityksille joltisesti riskejä, tehokas suojautuminen edellyttää paitsi pitkäjänteistä strategiaa myös soveltuvan sääntelyn ymmärtämistä. Alakohtainen normisto on alan ammattilaiselle usein selvää, ja ulkopuoliselle viidakkoista, mutta todellinen tulkintaongelman pesäke on oikeusperiaatteissa. Ne sitovat osapuolia ja vaikuttavat sopimusten tulkintaan, vaikka niiden sisältö paljastuisikin osapuolille vasta matkalla ojasta allikkoon. Näistä periaatteista käsittelen tässä lojaliteettivelvollisuutta. Lojaliteettivelvollisuuden tarkka sisältö […]

Verkostoitumisesta ja alihankkijoiden keskinäisistä sopimuksista

Meitä työllistävät erilaiset verkostot ja pk‐yritysten alihankintasopimukset isompien yritysten kanssa sekä alihankkijayritysten keskinäiset sopimukset. Verkostoitumisesta puhutaan uutena tapana vastata markkinoiden vaatimukseen. Tämä verkostoituminen tai alihankinta toisilta samalla tai läheisellä toimialalla toimivalta yritykseltä ei ole mitään uutta Suomessa. Uutta sen sijaan on hankintayksiöiden kasvaminen, kansainvälistyminen ja uudet vaatimukset alihankkijoille sekä angloamerikkalainen sopimuskulttuuri, jossa kaikista mahdollisista asioista […]

Sopimusmalleista ja vakioehdoista

Yritysten välisissä sopimuksissa lähtökohtana on sopimusvapaus, jota kuitenkin lailla rajoitetaan. Suomalainen, eurooppalainen ja kansainvälinen lainsäädäntö asettavat monenlaisia rajoituksia sille, mistä asioista voidaan sopia ja miten, mitä tietyllä tavalla sovittu asia tarkoittaa ja mitä seuraa, jos jostain seikasta on jäänyt sopimatta. Ei ole tavatonta, että sopimuksen päättämisen jälkeen sen sisällöstä ilmenee osapuolten välillä eriäviä näkemyksiä tai […]

Sopimusneuvottelut ja neuvotteluvaiheen sopimukset

Sopimusten tekemistä edeltää usein neuvotteluvaihe, jolloin osapuolet selvittävät edellytyksiä molemminpuolisesti tyydyttävän sopimuksen solmimiselle. Neuvottelemalla pyritään määrittämään sopimuksen sisältö sekä usein hankkimaan lisätietoa sekä sopimuksen kohteesta että potentiaalisesta sopimuskumppanista. Hyvinkin ehdoin laadittu sopimus voi osoittautua myöhemmin epäedulliseksi, jos taustaselvitystä ei ole tehty riittävällä tarkkuudella. Osapuolilla on neuvotteluvapaus, jolloin sopimuksesta neuvotteleminen ei sellaisenaan perusta kummallekaan neuvottelukumppanille velvollisuutta […]