Saatavan yllättävä vanhentuminen

Kun saatava vanhenee, sitä ei enää voi tehokkaasti periä. Tämä oikeusriitojen vakio-ongelma ajankohtaistuu erityisesti urakoissa, joissa piilevä virhe paljastuu vasta vuosien kuluttua. Vanhenemisajat ovat sinällään selkeitä ja lakiin kirjoitettuja kolmea, viittä ja kymmentä vuotta. Tulkintaongelma piilee ennemmin siinnä, milloin nämä vuodet alkavat kulua. Suomessa osataan reklamoida, ja ymmärretään, että sen laiminlyönti tekee myöhemmät vaateet tehottomiksi. […]

Yrityssaneerauksesta apua vaikeina aikoina

Yritysten painiessa koronaviruksen aiheuttaman asiakas- ja tilauspaon kanssa on eräänä kriisin ratkaisuvaihtoehtona yrityssaneeraus. Saneerausmenettely on mielestäni hyvä keino yrityksen elinkelpoisuuden palauttamiseen sekä yrityksen ja sen omistajien etujen suojelemiseen. Yrityssaneeraus toimii sitä paremmin, mitä aiemmin sitä haetaan.

Polku voittoisaan oikeudenkäyntiin

Oikeudenkäyntien tanner on tuottanut hyllymitoin akateemista kirjallisuutta, ja usein niistä on seurannut enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Praktiikassani keskeisin kysymys on kuitenkin yhtä yksinkertainen kuin käytännöllinen: kuinka asemoin itseni parhaaseen lopputulokseen oikeudenkäynnissä?   Hyödyllisin vastaus tähän kysymykseen on mahdollisimman varhain viitoittaa suunta oikeille, suotuisille oikeusprosessin raiteille. Avuksi on myös muodostaa yleiskuva prosessin marssijärjestyksestä, virstanpylväistä ja peukalosäännöstä. Näkökulmani […]

Jukka Sankamon 40 vuotta asianajajana

lakimies Jukka Sankamo veneilemässä

Vuoden 2023 elokuussa Jukka Sankamolla tuli täyteen 40 vuotta lakimiehenä toimimisesta. Alalle hakeuduttuaan hänelle oli heti selvää, että hän olisi mukana yritystoiminnassa.

Hannu Huostila nimitetty Almgren & Sankamon toimitusjohtajaksi

Keskiviikkona 9.8.2023 Almgren & Sankamon hallitus nimesi yrityksen toimitusjohtajaksi varatuomari Hannu Huostilan. Hannu Huostila aloitti toimitusjohtajana heti hallituksen päätöksen jälkeen. Yrityksen hallinnollisten tehtävien lisäksi hän toimii edelleen myös asianajajana. Keskittämällä Huostilalle toimitusjohtajan tehtävät, yritys selkeyttää asianajajien vastuualueita ja mahdollistaa kasvun jatkumisen. – Kymenlaaksossa meidät tunnetaan hyvin ja se on edelleen tärkeä alue meille. Uudistuksella henkilöstömme […]

Hoitoalan työsuhderiita, tuomio 10105214

Kysymys oli siitä, voidaanko henkilöstöpainotteisella alalla yksittäisen asiakkaan ja työntekijöiden pääosan siirtyminen yritykseltä toiselle nähdä liikkeenluovutuksena.

Oikeustaistelu kommenttikentästä

Varhainen 60-luvun internet oli teknologia pienelle, intiimille tiedeyhteisölle, joka nautti korkeaa sisäistä luottamusta. Yhteinen tavoite oli saada verkko toimimaan. Koska teknologia säilyi pitkään nykyiseen verrattuna yksinkertaisena, käyttäjien keskinäinen luottamus oli vahva. Se rakoili vasta 90-luvun alun kasvuvuosina. Pienet piirit, tekniikan silloiset rajoitteet ja lupaus jatkuvasta muutoksesta hitsasivat käyttäjät yhteen, omaksi alakulttuurikseen. Tämä kulttuuri kantoi niin […]

Osakeyhtiön purkamisesta ja sen verotuksesta

Yrittäjän lopettaessa liiketoimintansa vapaaehtoisesti, hän yleensä pyrkii myymään yrityksensä. Usein ostaja haluaa kuitenkin ostaa vain liiketoiminnan, jolloin yrittäjälle jää jäljelle vanha osakeyhtiö, jossa suurimpana varallisuuseränä on liiketoiminnan luovutuksesta saatu kauppahinta. Joskus liiketoiminta on myös sitoutunut yrittäjän henkilöön siinä määrin, ettei sille löydy ostajia. Tällöin liiketoiminnan myyneet tai lopettaneet yrittäjät joutuvat päättämään, mitä tehdä jäljelle jääneelle […]

Sananvapauden rajoista taiteessa

Epäsuosio ja liuta muita sosiaalisia tekijöitä voi horjuttaa taitelijan uraa. Kavalampi joskin tavoiltaan varovaisempi horjuttaja on kuitenkin viranomainen. Sen viitoittavina periaatteina on pitkään ollut puuttumattomuus ja taiteellisen ilmaisun turvaaminen, joista ensimmäisestä on koostunut viranomaistoiminnan runko. Taiteellinen ilmaisu kuuluu sananvapauden niin sanottuun ydinalueeseen, johon ei viranomainen hevillä kajoa. Perustuslain 16.3 §:ssä todetaan lakonisesti: taiteen vapaus on […]

Kilpailukieltosopimusten käyttöä työsopimuksissa tullaan rajoittamaan

Merkittäväkuluriski ja mitä muuta tämä tarkoittaa yrityksille. Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2022. Muutokset koskevat kilpailukieltosopimuksen tekemisen edellytyksiä, sen enimmäispituutta sekä työntekijälle maksettavia korvauksia.  Muutos synnyttää merkittävän kuluriskin kaikille yrityksille, joiden työsopimuksissa on kilpailukieltoa koskevia määräyksiä tai, jotka ovat tehneet työntekijöidensä kanssa kilpailukieltosopimuksia. Tässä kirjoituksessa pyritään antamaan käytännöllisiä neuvoja työnantajille ja annetaan ehdotuksia vahinkojen välttämiseksi. Mikä on kilpailukieltosopimus ja […]